IPR:n ABC | Mallisuoja

Mallien kuulutusmaksusta luovuttiin Suomessa

1.1.2020 alkaen mallin hakemusmaksu (250 €) Suomessa kattaa yhden mallin, yhden pääluokan ja tarvittavan määrän kuvia. Aiemmin hakemusmaksuun sisältyi vain yksi kuva ja jokaisesta lisäkuvasta piti maksaa kuulutusmaksu. Vaikka hakemusmaksu hieman nousikin, pienenevät mallihakemuksen kokonaiskustannukset merkittävästi, jos hakemuksessa on useita kuvia.

Mallisuojan etuoikeusaika on 6 kk

Mallisuojaa haetaan kuvilla tai piirroksilla. Ennen hakemuksen vireille laittamista suojan kohteen määrittävät kuvat tai piirrokset sekä niiden riittävä määrä ja kuvakulmat tulee valmistella hakemuskuntoon.

Suosittelemme asiamiehen käyttämistä hakemuksen laatimiseen ja vireillepanoon, jotta hakemuksesta saadaan hyvä jo lähtövaiheessa. Tarvittaessa mallihakemus voidaan tehdä salaisena. Myös suojalle haluttavaa maantieteellistä laajuutta ja mahdollisia jatkohakemuksia olisi uutuusvaatimuksen johdosta hyvä miettiä etukäteen. Jatkohakemukset ovat mahdollisia kuuden kuukauden etuoikeusaikana ja mahdollisesti myöhemminkin armonajan sallimissa rajoissa.

Mallisuojasta ja muista IPR-suojamuodoista kerromme tarkemmin nettisivujemme tietopankissa. Voit myös suoraan olla yhteydessä asiantuntijoihimme.

Kirjoittaja

Jaa artikkeli