US-patenttivirasto on päivittänyt ohjeistuksensa patentoitavuuteen liittyen

Yhdysvaltain Patentti- ja Tavaramerkkivirasto USPTO on jälleen päivittänyt ohjeistustaan tutkijainsinööreille koskien keksintöjen patentoitavuutta US-lainsäädännön perusteella. Ohjeistuksen päivittäminen jatkaa 2014 alkanutta trendiä, missä uusia ohjeita on annettu 6-12 kk välein viraston toimesta tilanteen selventämiseksi. Patentoitavuus on ollut US-patentoinnissa kuuma aihe jo vuodesta 2010 Bilski-päätöksen myötä ja tilanne meni entistä epäselvemmäksi 2014 Alice-ennakkopäätöksen- jälkeen.

Lokakuun 2019 ohjeistus käsittää neljä esimerkkitapausta tietojenkäsittelyn ja bioteiden alalta. Lisäksi ohjeistuksessa otetaan kantaa seuraaviin asioihin:

  • patenttivaatimuksen arviointi §101-poikkeusten näkökulmasta,
  • lisätietoa jo aiemmin esitellyistä abstraktien ideoiden ryhmittelyistä,
  • patenttivaatimuksen arviointi: onko §101-poikkeus sisällytetty käytännön sovellusmuotoon?,
  • 101-hylkäyksen muotoilu ja siihen tarvittava todistusaineisto, sekä
  • Tammikuun 2019 ohjeistuksen käyttöönotto tutkijainsinöörikunnassa.

Ohjeistuksen ja lisämateriaalin löydät USPTO:n nettisivuilta tästä.

Alustavan analyysimme perusteella on selvää, että uusi ohjeistus täsmentää patentoitavuuskysymystä USA:ssa. On kuitenkin selvää, että tilanne voi tulevina kuukausina ja vuosina muuttua esimerkiksi lainsäädännön tai uusien ennakkotapausten myötä. US-tiimissä olemme nyt käymässä läpi tätä uutta ohjetta ja tulemme palaamaan lähiaikoina asiaan tarkemman analyysimme kanssa.

Kirjoittaja

Jaa artikkeli